Mimosan Köksänvihko

Mummin lihapullat paistinpannulla

Kuuluu luokkiin: Jauheliha - Lisätty 16.8.2008 klo 20:10
Nostalgialinjalla näemmä jatketaan… Omenahyveen lisäksi toinen lastenlasten mieliin tatuoitunut ruokalaji oli mummin lihapullat. Niistä taisteltiin vielä seuraavana aamuna, jolloin ne maistuivat voileivän päällä. Olen koittanut jäljittää mummin reseptiä, ja tällainen se suurin piirtein oli. Kaiken ydin on tietenkin voin ja kerman suruton käyttö ;)

Tarvitset:

  • 500 g naudan paistijauhelihaa
  • 1 suurehko sipuli
  • 1 muna
  • 3 rkl korppujauhoja
  • n. 2 dl kermaa
  • maustepippuria
  • suolaa
  • vehnäjauhoja pullien pinnalle
  • voita paistamiseen
  • noin 1 dl vettä

Toimi näin:

  1. Silppua sipuli ja kuullota se voissa paistinpannulla kullankeltaiseksi.
  2. Sekoita kulhossa jauhelihaan sipuli, kananmuna, korppujauhot, noin 1 dl kermaa sekä mausteet. Sekoita tasaiseksi massaksi.
  3. Muotoile taikina pienikokoisiksi pulliksi, ja pyöritä kukin pulla reilulla kädellä vehnäjauhoissa kauttaaltaan.
  4. Paista pullat nopeasti paistinpannulla voissa ruskeiksi pieni erä kerrallaan. (Jäävät vielä keskeltä raaoiksi)
  5. Laita sitten kaikki lihapullat yhtä aikaa paistinpannulle. Lisää pannulle noin 1 dl vettä sekä loppu kerma (1 dl). Hauduttele lihapullat kannen alla miedolla lämmöllä kypsiksi kermaisessa liemessä. Tarkista lopuksi liemen maku ja lisää tarvittaessa hieman suolaa.
  6. Tarjoa keitettyjen perunoiden tai perunamuusin sekä puolukkasurvoksen kanssa.

Sanottavaa on ollut 2 henkilöllä »

  1. Kiitos mahtavista sivuista! Nyt löytyi sellainen sivu että taitaapa tulla useampia ohjeita kokeiltua! Ensi viikon ruokalistasta löytyy lihapullat joten tämä resepti pääsee kyllä kokeiluun!

    Tämän aamun kokeilussa oli tiikerikakun ohje ja kohta 5v. tyttäreni teki kakun lähes kokonaan yksin! Ja voi miten komea ja maukas siitä tulikaan! Tuo sitruunamehu oli mulle ihan uusi tuttavuus tiikerikakussa.
    Teimme annoksen 1½krt koska vuoka oli iso. Tällä ohjeella paistuu ensi viikolla useampi kakku siskoni viikon päästä oleviin häihin!=)

    Kaunista syksynjatkoa sinulle!

    Comment by Tanja — 13.9.2008 kello 11:11

  2. Hei Tanja! Tosi mukava kuulla, että olette löytäneet itsellenne mieleisiä ohjeita :) Tyttäressäsi on ihan ilmeisesti leipuriainesta ;)

    Comment by Mimosa — 13.9.2008 kello 11:48

Kerro!






Roskapostin estämiseksi kirjoita ylläolevassa lokerossa näkyvät merkit tähän kenttään:



Get free blog up and running in minutes with Blogsome
Theme designed by Janis Joseph