Mimosan Köksänvihko

Quesadillas

Kuuluu luokkiin: Kasvis, Juusto, Suolaiset leivonnaiset - Lisätty 2.2.2009 klo 22:48
Quesadilla on tortilla, joka on taitettu kahtia, ja täytetty erilaisilla meksikolaisen keittiön aineksilla. Se tarjotaan lämpimänä, kolmioiksi leikattuna, ja on aivan loistavaa sormisyötävää vaikkapa illanistujaisiin tai leffaevääksi. Tämä ohje on täytteeltään suhteellisen simppeli. Hallitsevana makuna on vuohenjuusto, ja tulisuutta tuo tietenkin chili.

Noin 6 hengelle (24 palasta)

Tarvitset:

  • 150 g vuohenjuustoa
  • noin 10 saksanpähkinää
  • 1 puolikas-kokonainen chili maun mukaan
  • 2 rkl hunajaa
  • 3 rkl maitoa
  • 8 valmista tortillakuorta
  • öljyä paistamiseen

Toimi näin:

  1. Pese ja halkaise chili. Poista siemenet (ellet halua todella tulista lopputulosta). Miedosti tulista täytettä halutessasi hienonna puolikas chili, suomalaisittain tulista haluava käyttäköön kokonaisen.
  2. Hienonna saksanpähkinät rouheeksi.
  3. Paloittele vuohenjuusto.
  4. Yhdistä kulhoon chilisilppu, saksanpähkinärouhe, vuohenjuusto, hunaja sekä maito. Ajele täyte tahnaksi sauvasekoittimella.
  5. Levitä täyte tortillakuorille. Voit joko levittää sen neljälle kokonaiselle tortillalle ja laittaa toiset neljä kansiksi, tai vaihtoehtoisesti jokaisen tortillakuoren toiselle puoliskolle, jolloin toinen puolisko kääntyy kanneksi.
  6. Paista quesadillat öljytyssä paistinpannussa molemmilta puolilta mukavan rapeiksi ja kullanruskeiksi.
  7. Leikkaa kolmioiksi ja tarjoa heti.

Ohrarieska

Kuuluu luokkiin: Suolaiset leivonnaiset - Lisätty 27.7.2008 klo 21:37
Tämä ohrainen ja hiukan kirpeän makuinen piimärieska on jälleen yksi lapsuudensuosikkini. Itse pidän tästä ihan sellaisenaan ja myös kylmänä, mutta päälle voisi varmasti sovitella eri leikkeleitäkin.

Pellillinen * 250 C

Tarvitset:

  • 3,5 dl rikottuja ohrasuurimoita
  • 1 l piimää
  • reilu 0,5 dl vehnäjauhoja
  • 1 tl suolaa
  • 75 g margariinia sulatettuna
  • 1 muna

Toimi näin: 

  1. Kaada piimä kulhoon ja lisää sinne ohrasuurimot. Sekoita ja jätä turpoamaan jääkaappiin noin 2 tunniksi.
  2. Lämmitä uuni 250 asteeseen. 
  3. Ota piimä-ohrasuurimoseos jääkaapista ja sekoita.
  4. Lisää seokseen vehnäjauhot, suola, sulatettu margariini ja muna. Sekoita hyvin.
  5. Kaada seos uunipannulle leivinpaperin päälle. Paista uunin keskitasossa 250 asteessa noin 30 minuuttia.
  6. Leikkaa rieska paloiksi. Sipaise hiukan voita lämpimän rieskan pinnalle ja tarjoa lisänä vaikkapa kupponen teetä.

Samosat kasvistäytteellä

Kuuluu luokkiin: Kasvis, Suolaiset leivonnaiset - Lisätty 11.10.2007 klo 23:01
Intialaiset uppopaistetut samosa-piirakat tunnetaan monilla eri täytteillä. Nämä maukkaat kasvissamosat toimivat hyvin lisänä intialaisella aterialla, tai vaikkapa välipalana. Samosat ovat yleensä kolmion muotoisia, mutta ne voi taiteilla myös tetran muotoon, jolloin sisään mahtuu enemmän täytettä.  

10 samosaa

Tarvitset:

  • 2 dl vehnäjauhoja
  • 0,3 tl leivinjauhetta
  • 0,3 tl currya
  • 0,3 tl suolaa
  • 1 dl vettä
  • 0,5 rkl öljyä
  • 1 pieni sipuli
  • 1 valkosipulinkynsi
  • pala tuoretta inkivääriä
  • 2 perunaa
  • n. 100 g pakasteherneitä
  • 0,5 tl juustokuminaa
  • 1 tl currya
  • 0,5 tl suolaa
  • ripaus mustapippuria
  • ripaus kanelia
  • ripaus kardemummaa
  • öljyä paistamiseen ja uppopaistamiseen

Toimi näin:

  1. Keitä perunat.
  2. Sekoita kulhossa jauhot, leivinjauhe, curry, suola ja öljy. Lisää vettä, kunnes taikinasta muodostuu pallo. Vaivaa tasaiseksi. Kääri taikina kelmuun ja anna levätä noin tunnin verran.
  3. Hienonna sipuli ja valkosipuli. Raasta inkivääri (n. 1 tl valmiina). Kuori ja kuutioi perunat.
  4. Kuumenna öljy pannulla ja kuullota sipulisilppua hetken. Lisää valkosipuli, inkivääri, juustokumina ja curry. Paistele vielä muutama minuutti.
  5. Lisää perunakuutiot ja herneet. Mausta suolalla, pippurilla, kanelilla ja kardemummalla.
  6. Tarkista maku ja jäähdytä seos.
  7. Jaa levännyt taikina 5 osaan. Pidä taikinapalat kelmun alla. Kauli palat pyöreiksi, noin 15 cm leveiksi kiekoiksi. Leikkaa kiekot keskeltä kahtia.
  8. Nosta jokaisen kiekon reunalle täytettä noin yksi ruokalusikallinen.
  9. Kosktuta kiekon reunat vedellä ja sulje piirakat. Painele reunat tarvittaessa haarukalla kiinni.
  10. Kuumenna friteerausöljy kattilassa. Öljy on riittävän kuumaa, kun siihen pudotettu samosa alkaa heti poreilla ja nousee pintaan. Paista muutama piiras kerrallaan kauniin ruskeiksi.
  11. Tarjoa samosat lämpiminä esimerkiksi salaatin ja kastikkeen kanssa.

Naan-leipä

Kuuluu luokkiin: Suolaiset leivonnaiset - Lisätty 6.10.2007 klo 19:12
Naan-leipien ohjeita löytyy pilvin pimein, mutta ongelmaksi muodostuu kuitenkin usein tandooriuunin puuttuminen - lopputulos ei ole sellainen kuin odotti. Tämä ohje on yhdistelmä kahdesta eri naan-leivän ohjeesta, ja itse olin tyytyväinen taikinan kuohkeuteen ja valmiiden leipien pehmeyteen (en pidä kovasta kuoresta naan-leivissä). Kypsennyksessä voi harkita myös grillivastuksen käyttämistä paistopinnan saamiseen.

Neljälle * 225 C

Tarvitset:

  • 2 dl maitoa
  • 25 g hiivaa
  • 1 rkl sokeria
  • 1 tl suolaa
  • 1 dl maustamatonta jugurttia
  • 1 muna
  • n. 5,5 dl vehnäjauhoja
  • 2 rkl öljyä

Toimi näin:

  1. Liuota hiiva kädenlämpöiseen maitoon. Lisää sokeri, suola, jugurtti ja kevyesti vatkattu muna.
  2. Lisää vehnäjauhot vähitellen taikinaan hyvin sekoittaen. Taikina on sen verran löysää, että voit sekoittaa jauhot loppuun asti puuhaarukalla tms.
  3. Lisää lopuksi öljy ja sekoita tasaiseksi.
  4. Anna taikinan kohota liinalla peitettynä lämpimässä noin 45 minuuttia.
  5. Lisää kohonneeseen taikinaan hiukan jauhoja, jotta saat siitä leivottavaa. Jauhoja on syytä levittää myös leivontapöydälle. Jaa taikina neljään osaan ja leivo siitä nopeasti pisaran muotoisia, vajaan sentin paksuisia leipäsiä. Taikina on melko vaikeasti käsiteltävää, mutta mitä pehmeämpää se on, sitä kuohkeampi on lopputulos.
  6. Voitele pinta öljyllä.
  7. Paista uunin ylimmällä tasolla 225 asteessa noin 7-8 minuuttia.
  8. Voit halutessasi voidella kypsien leipien pinnan öljyllä uudestaan.
  9. Tarjoa lämpimänä intialaisen ruoan kanssa.

Keveä syksyinen kasvispiirakka

Kuuluu luokkiin: Kasvis, Juusto, Suolaiset leivonnaiset, Sienet - Lisätty 1.9.2007 klo 20:37
Tämä piirakka päästää syksyn juurekset oikeuksiinsa, sillä niitä on käytetty runsain mitoin. Piirakka on keskenään hautuneiden juuresten ja juuston ansiosta oikein mehevä ja maukas; silti se on kohtalaisen kevyt, mikä olikin lähtökohtana.

Noin 8:lle * 211 kcal/pala * 225 C

Tarvitset:

  • 1 tl margariinia voiteluun
  • 1 dl kaurahiutaleita
  • 2 dl grahamjauhoja (tai vehnäjauhoja)
  • 1/2 tl leivinjauhetta
  • 1/2 tl suolaa
  • 2 rkl oliiviöljyä tai rypsiöljyä
  • 3 dl kermaviiliä, kevyt
  • 2 munaa
  • 1 dl rasvatonta maitoa
  • 1 pieni lantunpala (n. 55 g) kuorittuna
  • 1 pieni palsternakka (n. 20 g) kuorittuna
  • 2 porkkanaa (n. 110 g) kuorittuna
  • 1 pieni kesäkurpitsa (n. 120 g) kuorittuna
  • 1/2 punainen paprika (n. 70 g)
  • 2 pientä salottisipulia
  • N. 160 g tuoreita herkkusieniä
  • N. 80 g vahvaa juustoa raasteena (esim. Emmental 17 %)
  • Yrttisuolaa
  • Pippuria
  • Paprikajauhetta

Toimi näin:

  1. Voitele piirakkavuoka. Laita uuni lämpiämään.
  2. Sekoita kaurahiutaleet, jauhot, leivinjauhe, suola, öljy ja 1 dl kermaviiliä keskenään kulhossa. Painele piirakkataikina kulhon pohjalle ja reunoille tasaiseksi kerrokseksi.
  3. Paista piirakkapohjaa uunin keskitasossa noin 15 minuuttia, jotta se ehtii hieman jo rapeutua.
  4. Raasta kaikki juurekset karkealla terällä. Pilko paprika pieniksi kuutioiksi ja herkkusienet sopivan kokoisiksi palasiksi. Silppua sipuli. Sekoita kaikki raasteet keskenään kulhossa.
  5. Sekoita keskenään maito, 2 dl kermaviiliä ja 2 munaa. Mausta seos suolalla, pippurilla ja paprikajauheella, kohtalaisen runsaalla kädellä.
  6. Raasta juusto ja lisää noin 1/3 raasteesta juuresraasteen joukkoon.
  7. Lisää raasteseos piirakkapohjan päälle ja taputtele se tasaiseksi.
  8. Kaada päälle munamaitoseos tasaisesti.
  9. Lisää loppu juustoraaste piirakan pinnalle.
  10. Paista uunin keskitasossa noin 25 minuuttia.
  11. Tarjoa lämpimänä.

Quiche Lorraine

Kuuluu luokkiin: Juusto, Suolaiset leivonnaiset - Lisätty 2.3.2007 klo 0:20
Tämä traditionaalinen, rapeapohjainen juusto-kinkkupiirakka käy oikeastaan aterista - etenkin raikkaan salaatin kanssa. Ohje on äidiltäni, ja vuosien saatossa yhä uudestaan hyväksi todettu ;) Piirakan täyte on hyvin ilmava, lähes munakasmainen, kiitos kolmen kanamunan, jotka lisätään täytteeseen. Tähän käytän vahvaa juustoa ja mielellään myös paprikaa, koska se jotenkin sopii makuihin. Kestää hyvin säilytystä ja pakastamista.

1 piirakkavuoka  

Tarvitset:

  • 100 g voita
  • 2 dl vehnäjauhoja
  • 1/4 tl suolaa
  • 2-3 rkl vettä
  • 3 munaa
  • 1,5 dl kermaa tai smetanaa
  • 100 g kinkkua
  • 1,5 dl Emmental-raastetta
  • (Haluttaessa paprikasuikaleita, sieniä tms)
  • suolaa
  • valkopippuria

Toimi näin:

  1. Nypi voi, suola ja vehnäjauhot ryynimäiseksi seokseksi.
  2. Lisää vesi ja vaivaa nopeasti taikinaksi.
  3. Anna taikinan kovettua kylmässä.
  4. Kauli taikina vuokaan ja reunoille. Voit halutessasi paistaa ensin pelkkää pohjaa uunissa 5-10 minuuttia rapeuden aikaansaamiseksi.
  5. Kuutioi kinkku ja raasta juusto, ja lisää ne vuoan pohjalle.
  6. Sekoita munat ja kerma tai smetana keskenään, ja kaada seos vuoan pinnalle.
  7. Paista noin 35 minuuttia 200 asteessa.

Pizzapohja

Kuuluu luokkiin: Suolaiset leivonnaiset - Lisätty 6.8.2006 klo 13:09

1 levy * 250 C

Tarvitset:

  • 1,5 dl vettä
  • 25 g hiivaa
  • vajaa 1 tl suolaa
  • 1,5 rkl öljyä
  • vajaa 4 dl vehnäjauhoja

Toimi näin:

  1. Liota hiiva kädenlämpöiseen veteen
  2. Sekoita joukkoon suola ja öljy, sekä vehnäjauhot. Alusta taikina tasaiseksi.
  3. Kauli taikinasta ohut levy (pyöreä tai pellin muotoinen)
  4. Anna levyn kohota pellillä noin 20 minuuttia, sillä aikaa kun valmistelet täytteet.
  5. Paista pizza 250 asteessa non 20 minuutin ajan.

Kaurasämpylät

Kuuluu luokkiin: Suolaiset leivonnaiset - Lisätty 27.6.2006 klo 15:02

12-15 sämpylää * 250 C

Tarvitset:

  • 1 pkt hiivaa
  • 3 dl vettä kädenlämpöisenä
  • 1 tl suolaa
  • 4 dl vehnä- tai hiivaleipäjauhoja
  • 3 dl kaurahiutaleita

Toimi näin:

  1. Sulata hiiva kädenlämpöiseen veteen (lämmitä mikrossa).
  2. Lisää suola ja kaurahiutaleet.
  3. Lisää vehnäjauhot erissä puukauhalla sekoittaen ja lopuksi kädellä alustaen, kun puukauha ei enää pysty taikinaan.
  4. Anna taikinan nousta kulhossa pyyhkeen alla noin 15 minuuttia.
  5. Leivo taikina sämpylöiksi ja pane sämpylät pellille leivinpaperin päälle.
  6. Peitä sämpylät pyyhkeellä, ja anna nousta vielä 10-15 minuuttia. Laita uuni päälle.
  7. Paista sämpylät uunin keskitasossa 250 asteessa 7-8 minuuttia. 

Letut

Kuuluu luokkiin: Suolaiset leivonnaiset, Makeat leivonnaiset, Jälkiruoat - Lisätty 18.6.2006 klo 23:34

Neljälle

Tarvitset:

  • 1 muna
  • 4 dl maitoa
  • 2 dl vehnäjauhoja
  • 3/4 tl suolaa
  • 1/2 dl öljyä tai sulaa rasvaa
  • haluttaessa osan maidosta voi korvata vishyvedellä

Toimi näin:

  1. Vatkaa ainekset kulhossa kierrevatkaimella
  2. Anna taikinan turvota 15-20 minuuttia
  3. Paista molemmilta puolilta rapeiksi 

Karjalanpiirakat

Kuuluu luokkiin: Riisi, Suolaiset leivonnaiset - Lisätty klo 0:58

25-27 kpl * 275 - 300 C

Tarvitset:

Kuoritaikina

  • 2 dl vettä
  • 2 tl suolaa
  • n. 1 dl vehnäjauhoja
  • n. 5 dl ruisjauhoja

Riisitäyte

  • 8 dl vettä
  • nokare voita
  • 2 dl riisisuurimoita
  • 2 dl rikottuja ohrasuurimoita
  • 16 dl maitoa
  • 2 tl suolaa
  • 2-3 munaa

Pinnalle

  • Voi-vesiseosta 

Toimi näin:

  1. Keitä ensin puuro kypsäksi. Varo liikaa sekoittamista, ettei puurosta tule liisterimäistä.
  2. Lisää hiukan jäähtyneeseen puuroon suola ja munat ja sekoita hyvin.
  3. Sekoita taikinan aineet hyvin tiiviiksi taikinaksi. Taikinan vaivaaminen tekee taikinasta sitkeän ja helposti kaulittavan.
  4. Leivo taikinasta tanko ja jaa se noin 24-28 osaan. Taputtele palaset jauhojen kanssa pöydällä litteiksi. Laita muovikelmu palasten päälle siksi aikaa, kun ne odottavat kaulimisvuoroaan. (Homma on hidasta.)
  5. Kauli taikinapalat piiraspulikalla tai tavallisella kaulimella ohuiksi, teevadin kokoisiksi kuoriksi.
  6. Pane kuoret limittäin laudalle, pinnoita kevyesti vehnäjauhoilla ja peitä kelmulla odottamaan täyttämistä.
  7. Levitä valmiit kuoret työlaudalle jauhoisempi puoli päällepäin. Levitä täyte soikioksi kuorelle. Käännä reunat samansuuntaisesti täytteen päälle kahdelta sivulta.
  8. Poimuta kuiren reunat täytteen sisään ja taita terävät piiraan kärjet kaksin kerroin.
  9. Paista piiraat 275-300 asteessa ylimmässä vaalean ruskeiksi sekä alta että päältä, noin 10 minuuttia.
  10. Voitele kypsien, vähän jäähtyneiden piirakoiden kuoriosat esim. voi-vesiseoksella pullasutia apuna käyttäen.
  11. Tarjoa hiukan vetäytyneet piirakat esim. munavoin kanssa.

 

 

Juustotuulihatut

Kuuluu luokkiin: Juusto, Suolaiset leivonnaiset, Cocktailpalat - Lisätty klo 0:41

Noin 100 kpl * 200 C

Tarvitset:

  • 3 dl vettä
  • 100 g margariinia
  • 2 dl vehnäjauhoja
  • 3 munaa
  • 1,5 dl voimakasta juustoraastetta, esim. Mustaleima-Emmentalia
  • 2-3 rkl unikonsiemeniä

Toimi näin:

  1. Kiehauta vesi ja rasva paksupohjaisessa kattilassa.
  2. Vatkaa jauhot puuhaarukalla kuumaan seokseen.
  3. Sekoita, kunnes taikina alkaa irrota pohjasta ja reunoista.
  4. Nosta kattila liedeltä, ettei rasva irtoa taikinasta. Jäähdytä taikinaa hetken aikaa.
  5. Riko munat yksitellen taikinaan ja sekoita voimakkaasti jokaisen munan jälkeen. 
  6. Sekoita juustoraaste taikinaan, ja puolet unikonsiemenistä.
  7. Nosta taikina teelusikan kokoisina nokareina leivinpaperille. Nokareet paisuvat uunissa kaksinkertaisiksi.
  8. Ripottele pinnalle unikonsiemeniä ja paista 200 asteessa uunin keskiosassa noin 20 minuuttia. Älä avaa uunin luukkua paistamisen aikana.

Juustosarvet

Kuuluu luokkiin: Juusto, Suolaiset leivonnaiset - Lisätty 17.6.2006 klo 22:44
Näiden sarvien taikina on yhtä aikaa rapsakkaa ja pehmeätä, mikä on mielestäni tosi mukavaa. Juuston lisäksi täytteeksi käy mainiosti esimerkiksi palvikinkku pieninä kuutioina. Mainioita illanistujaisiin tai vaikka evääksi.

16 kappaletta * 225 C * n. 182 kcal/kpl (kinkku mukana)

Tarvitset: 

  • 5,5-6 dl puolikarkeita vehnäjauhoja
  • 150 g margariinia, esim. 60 %
  • vajaa 2 dl rasvatonta maitoa
  • vajaa 1 tl suolaa
  • vajaa 1 tl sokeria
  • 30 g tuorehiivaa
  • n. 140 g juustoraastetta, esim. Emmental Punaleima 17 %
  • (n. 140 g palvikinkkua)
  • 1 muna voiteluun
  • unikon siemeniä

Toimi näin:

  1. Sekoita vehnäjauhot ja margariini tasaiseksi ryynimäiseksi seokseksi sormin "nyppimällä".
  2. Liuota suola, sokeri ja hiiva lämpimään maitoon, ja lisää neste jauho-voiseokseen.
  3. Kauli taikina kahdeksi pyöreäksi, noin 1/2 cm:n paksuiseksi levyksi, ja jaa ne 8 osaan.
  4. Pane kullekin kolmiolle juustoraastetta ja käännä ne sarviksi.
  5. Kohota sarvet pellillä, voitele munalla ja ripottele päälle unikonsiemeniä.
  6. Paista 225 asteessa noin 10 minuuttia. 

Get free blog up and running in minutes with Blogsome
Theme designed by Janis Joseph